Siirry suoraan sisältöön

Sanomalehtiarkisto digitalisoi sanomalehdet

Nippu sanomalehtiä.

Sanomalehtiarkisto, jota kutsutaan myös toisella nimellä historialliseksi sanomalehtikirjastoksi, avattiin yleisölle vuonna 2001. Sen rakentaminen aloitettiin osana Tiden -projektia, joka oli yhteispohjoismainen. Tämän projektin tarkoituksena on saada sanomalehdet talletettua digitaaliseen muotoon, jolloin niiden selaaminen ja lukeminen olisi huomattavasti helpompaa. Vuoteen 2008 mennessä oli jo digitoitu valtaosa vuosina 1771-1910 Suomesta ilmestyneistä sanomalehdistä. Projekti jatkui myös tämän jälkeen opetusministeriön rahoituksella ja vuonna 2018 ylittyi 13 miljoonan sivun määrä.

Miten sanomalehtiarkisto toimii?

Palvelu tunnetaan tänä päivänä digi.kansalliskirjasto -nimellä. Lehtiä voi vapaasti selata ja lukea palvelussa. Sinne voi luoda itselleen käyttäjätunnuksen. Tekstiin voi myös tehdä tekstihakuja sen lisäksi, että sieltä voi selata aineistoja. Vanhoissa lehdissä painoasussa on puutteita, joten tekstintunnistus ei kaikilta osiltaan toimi kunnolla. Käyttöliittymässä on tarjolla sumea haku, joka tarjoaa paremman haun ja vähentää erilaisten virheiden merkitystä.

Erilaisia kumppanuuksia hyväksikäyttäen joidenkin lehtien kaikki vuosikerrat on digitoitu. Tällaisia lehtiä ovat muun muassa Etelä-Suomen Sanomat, Maaseudun Tulevaisuus sekä Länsi-Savo. Kansalliskirjastolla ja Kopiostolla on sopimus, jonka pohjalta lehdet voivat olla vapaasti luettavissa. Vaikka digilehdet ovat tulleet vuosi vuodelta suosituimmiksi, materiaaliksi on myös digitoitu uusia ilmestyneitä lehtiä. Lehtiä on myös mahdollista tallentaa pdf -muotoon.

Vanhimmat aineistot on digitoitu uudelleen

Kun projekti on kestänyt jo kauan, niin osa materiaalista on kokenut uudelleenkäsittelyn. Käytännössä se tarkoittaa, että vanhimmista materiaaleista on 80 prosenttia käsitelty uudelleen. Parempaa laatua ovat saaneet muun muassa Helsingin Sanomat, Aamulehti, Ilkka ja Turun Sanomat. Tässä yhteydessä myös tekstintunnistus parantui huomattavasti. Projektin tulokset ovat mielenkiintoisia niille, joilla on kiinnostusta vanhoihin sanomalehtiin.

Avainsanat: