Yritysten somemarkkinointi on ollut jo muutaman vuoden ajan kasvussa. Se on myös vaatinut yrityksiä opettelemaan uutta ja toisaalta, ne eivät myös voi jättää tätä kehityksen askelta tekemättä. Kilpailu yritysten välillä on kiihtynyt edelleen ja siksi kehityksestä ei voi jäädä pois. Joten katsotaan tarkemmin, miten somemarkkinointi onnistuu.
Tuotteet ja palvelut ratkaisevassa asemassa
Mikään vaikea aihe somemarkkinointi ei ole, sillä yritys itse tuntee omat tuotteensa tai palvelunsa. Siitä onkin hyvä lähteä eteenpäin. Idea on sama kuin se, että Ottokasino tuntee tarjontansa ja pysyy markkinoimaan sitä juuri oikealla tavalla.
Kun tuotteet ja palvelut ovat tiedossa, on markkinointi kohdennettava oikealle kohderyhmälle. Juuri sellaiselle, joka on kiinnostunut yrityksen tarjonnasta. Silloin lopputulos on huomattavasti parempi. Niin sanotusti ‘soitellen sotaan’ ei kannata lähteä vaan tutkia tarkemmin, mikä vastaa potentiaalisten asiakkaiden tarpeita.
Miten somemarkkinointi lähtee liikkeelle?
Kuten äskeisestä jo selvisi se tärkein asia eli yrityksen on tunnettava tuotteet ja palvelut sekä kohdistettava somemarkkinointi juuri oikealle kohderyhmälle. Tästä syystä on perehdyttävä kohderyhmän ikään, toiveisiin, haluihin sekä mahdollisesti kokoon aiheesta hiukan riippuen.
Markkinoinnissa sisältö pitää olla juuri sellaista, että asiakas on oikeasti siitä kiinnostunut. Yritys ei voi tehdä somemarkkinointia täysin omasta kiinnostuksestaan vaan sisältö pitää aina olla asiakaslähtöistä.
Somessa markkinointi toimii täysin eri tavalla kuin sanomalehdissä kuten Hämeenkyrön sanomat. Tuotteista ja yrityksestä on kerrottava aidosti, joten tärkeä vaihe on se, että mietitään, miten julkaisut kiinnittävät kohderyhmän huomiota.
Käyttäjien kokemukset puhuvat puolestaan
Asiakastarinat ovat aina vertaansa vailla, mutta on muistettava, että kohderyhmä voi myös olla kriittinen sitä kohtaan. Somemarkkinointi ei siis voi koskaan mennä yliampuvaksi eikä se voi myöskään olla epäaitoa.
Somekanavissa kohderyhmältä voi myös saada helposti palautetta, joten ne kannattaa lukea sekä poimia vinkit talteen. Kun käy niitä läpi, niistä voi tulla uusia ideoita, joita voi hyödyntää. Somevaikuttajat ottavat tuotteita mielellään testattavaksi, mutta silloin pitää varmistua siitä, että tuotteesta tai palvelusta annettu arvio on totuudenmukainen.
Tärkeää on löytää sellainen vaikuttaja, joka on aidosti kiinnostunut tuotteista tai palveluista. Vaikuttajan on sovittava yrityksen brändin kanssa saumattomasti yhteen, jolloin hyöty on huomattavasti suurempi. Lisäksi on mietittävä, saavuttaako enemmän hyötyä yhdellä paljon seuraajia olevalla vaikuttajalla vai useammalla pienemmällä.
Somemarkkinointi ja julkaisujen suunnittelu
Sekin on aina muistettava, että somemarkkinointi ei ole mikään yksittäinen tehtävä vaan se on osa markkinoinnin kokonaisuutta. Se on yhtä tavoitteellista kuin mikä muukin markkinointi. Toimiva kokonaisuus huomioi aina somen lisäksi myös SEO -optimoidut verkkosivut, muun mediamarkkinoinnin sekä sähköpostimarkkinoinnin.
Seuraajia ei myöskään kannata ostaa, sillä ne eivät tuo markkinoinnille lisäarvoa, koska ne eivät ole todellista kohderyhmää. Se ei kasvata myyntiä yhtään enempää. Sen sijaan yrityksen kannattaa panostaa hyvin tehtyihin kuva- ja videojulkaisuihin sekä siihen, että kaikki tehdään julkaisusuunnitelman puitteissa.
Kun kohderyhmäsi voi samaistua johonkin tarinaan tai brändiin, se tuo ikään kuin automaattisesti lisää kiinnostusta tuotteita kohtaan. Lisäksi yrityksen aktiivisuus somessa huomioidaan helpommin. Somemarkkinoinnista on luotava aina jatkumo, jotta siitä saa parhaan mahdollisen hyödyn.
Aloita aina kärsivällisesti
Tärkeintä on se, että tekee aloituksen, vaikka aluksi somemarkkinointi ei toisikaan toivottua tulosta. Kun yritys löytää sopivan tavan tehdä markkinointia, tulokset alkavat kasvaa ja se todistaa, että suunta on ollut oikea.
Kärsivällinen pitää olla, sillä tulokset eivät välttämättä näy kuukaudessa tai edes puolessa vuodessa. Myöskään markkinointia ei pidä jättää tekemättä, vaan pyrkiä muuttamaan sitä sellaiseksi, mikä kohderyhmää kiinnostaa eniten. Aina kannattaa katsoa, miten kilpailija toteuttaa omat markkinointinsa ja pyrkiä tekemään oma hiukan paremmin.